LÄTHÖ

Tuli synkkä, ikävä, luminen päivä
Pakko lähteä pois
Eteenpäin kulkea vaan

Halki metsien, mäkien, polkuja tehden
Yli jokien, järvien jään
Matkata jättäen kaiken

Harmaa taivas, tuuli ja kostea maa
Sade kasvoihin löi
Aina pelko seurana

Musta varjo leveillä siivillä tuli
Mennessään uupuneet vei
Mukana kuolema kulki

Ja ne pelkää
Ja ne säälii
Ja ne kuolee
Ja ne itkee ja puolustaa...

Meistä heikot vaipui nälkään ja kylmään
Kuutamossa maaten
Vuoteena lumi ja sammal

Odotimme lämpöä, kevättä, voimaa
Herätä kukkien myötä
Koskaan ei tullut se päivä

 

LE DEPART

Vint un jour sombre, triste, neigeux,
obligés de partir,
s'en aller droit devant.

A travers forêts, collines, traçant des sentiers,
par delà rivières et lacs gelés,
avancer, tout laisser.

Le ciel gris, le vent et la terre humide,
la pluie frappant nos visages,
constamment la peur nous accompagnait.

Vint une ombre noire, de ses larges ailes,
elle emporta les épuisés,
la mort marchait à nos cotés.

Et ils ont peur,
et il demandent pitié,
et ils meurent,
et ils pleurent et se défendent.

Les faibles s'affaissèrent de faim et de froid,
se couchèrent au clair de lune,
sur un lit de neige et de mousse.

Nous attendions la chaleur, le printemps, la force,
se réveiller avec les fleurs,
ce jour ne vint jamais.